Mielenterveys COVID-19-hurrikaanin silmissä

COVID-19-pandemialla on valtava vaikutus mielenterveyteen ja hyvinvointiin maailmanlaajuisesti. Pandemian aikana ihmisillä on suurempi riski kokea suoraan tai epäsuorasti hämmennystä, turhautumista, ahdistusta ja pelkoa¹, johon joskus liittyy hoidon saatavuuden ja jatkuvuuden puute ja riittävä tuki olemassa olevien henkisten tai fyysisten sairauksien vuoksi. Tämä saattaa johtaa haitallisten selviytymisstrategioiden kehittämiseen (kuten alkoholin tai päihteiden väärinkäyttö, epäterveelliset ruokailutottumukset ja istuvat elämäntavat, itsetuhoinen käyttäytyminen – mukaan lukien itsemurhat, uhkapelit jne.). Pelko ja väärä tai disinformaatio lisäävät myös etnisten tai uskonnollisten ryhmien tai tiettyjen ammattien syntipukkien ja leimautumisen riskiä.

Ihmiskontakteja on korvattu näytöillä, joiden lisääntyvä käyttö voi vaikuttaa negatiivisesti väestön, erityisesti lasten ja teini-ikäisten, mielenterveyteen ja hyvinvointiin. Työ- ja perhe-elämän tasapaino on paineen alla. Etutyöntekijät ja etätyötä tekevät vanhemmat kokevat nyt, kuinka hauras yksityiselämän ja työelämän välinen raja voi olla näinä ennennäkemättöminä aikoina.
Pakkokotisulsitus lisää myös jo haavoittuvassa asemassa oleviin ihmisiin kohdistuvaa perheväkivaltaa. Työpaikkojen menetys ja taloudellinen epävarmuus täydentävät luetteloa. Nyt ja kriisin jälkimainingeissa heillä on (tulee) olemaan valtava vaikutus ihmisten mielenterveyteen, ja se näkyy syvällisemmin alemmissa sosioekonomisissa ryhmissä. On todellakin käynyt selväksi, että kaikki eivät koe näitä vaikutuksia samalla tavalla ja että jotkut yhteiskunnissamme ja yhteisöissämme jäävät enemmän jälkeen kuin toiset.²
Nykyisen väestömme kohtaaman myllerryksen vuoksi rohkaisemme kansallisia, eurooppalaisia ​​ja kansainvälisiä päätöksentekijöitä ottamaan huomioon seuraavat näkökohdat kriisin aikana ja sen jälkeen:

1. Integroi mielenterveysasiat kaikkiin kriisinhallintatoimintoihin

Mielenterveyden tulisi olla olennainen osa kansanterveystoimia nykyisiin ja tuleviin pandemioihin, jotta voidaan välttää pitkälti ehkäistävissä oleva psykososiaalinen stressi yksilöille ja yhteisöille, erityisesti kun otetaan huomioon häiriintynyt ja heikentynyt terveys- ja sosiaalihuoltojärjestelmien tila. "Mielenterveys- ja psykososiaalisten näkökohtien ymmärtäminen ja käsitteleminen on avainasemassa (COVID-19) tartunnan pysäyttämisessä ja riskin ehkäisemisessä pitkän aikavälin vaikutuksista väestön hyvinvointiin ja kykyyn selviytyä vastoinkäymisistä."³ Koska riski sairastua mielenterveysongelmiin todennäköisesti kasvaa, mielenterveysongelmien ehkäisemisen, varhaisen puuttumisen ja riittävän tuen saatavuuden tulisi olla olennainen osa kaikkia torjunta- ja pandemian jälkeisiä toipumissuunnitelmia. Nykyisten olosuhteiden seuraukset, kuten pakollinen kotikoulutus, ali- ja työttömyys, yritysten sulkemiset jne., aiheuttavat riskin syventää sosiaalista ja terveydellistä eriarvoisuutta edelleen jäsenvaltioiden välillä ja sisällä. Toimenpiteet jälkimmäisen torjumiseksi tai parhaimmillaan vähentämiseksi ovat siksi myös elintärkeitä, samoin kuin niiden vaikutus mielenterveyteen.

2. Kommunikoi tehokkaasti pitäen samalla paniikkia ja pelkoa

Väärä tieto tai disinformaatio lisää väestössä pelkoja ja paniikkia. Viranomaisten on elintärkeää viestiä tehokkaasti COVID-19:ään liittyvistä riskeistä ja viimeisimmistä tapahtumista, mukaan lukien rajoitusten purkamistoimenpiteet (tai irtautumisstrategiat). Toimitettavien tietojen tulee olla selkeitä, ymmärrettäviä, ytimekkäitä ja tarkkoja. Jotta viestintä olisi tehokasta, se tulee räätälöidä tietyille kohderyhmille, joilla voi olla eritasoisia terveys- ja digitaalilukutaitoja – jälkimmäinen tulee erityisen selväksi, koska nykyään valtavat määrät terveystietoa toimitetaan digitaalisesti. Sen tulisi sisältää positiivisia mielenterveysviestejä, jotka edistävät psykososiaalista hyvinvointia, esimerkiksi keskittymällä moniin positiivisiin yhteisöaloitteisiin, jotka kukoistavat yhteiskunnissamme. Lisäksi väestölle tulisi tiedottaa luotettavista lähteistä, joihin heidän tulisi viitata pandemiaan liittyvän tiedon löytämiseksi. Myös itsehoitostrategioita tulisi edistää, jotta yksilöt voivat rajoittaa näiden olosuhteiden vaikutuksia heikentämättä heidän henkistä hyvinvointiaan.⁴

3. Suojele etulinjan työntekijöiden mielenterveyttä.

Etutyöntekijät ja lääkintähenkilöstö kohtaavat tällä hetkellä ennennäkemättömän ankarat työolot, jotka vaativat erityistä huomiota heidän mielenterveyteensä ja hyvinvointiinsa. Tähän on puututtava ja sitä on tuettava asianmukaisen riskinhallinnan avulla, varmistamalla riittävä henkilöstö, rohkaisu, vertaisviestintä ja tuki. Psykososiaalisten palvelujen saatavuutta tulee tehostaa ja mahdollistaa vuorot ja työaika huomioiden.
Lisäksi etulinjan henkilöstön ja työntekijöiden työolojen parantaminen on välttämätöntä esimerkiksi rajoittamalla tuntien määrää mahdollisuuksien mukaan, jotta voidaan vähentää infektioriskiä, ​​mutta varmistaa työ- ja perhe-elämän asianmukainen tasapaino, mikä mahdollistaa levon ja toipumisen. Asianmukaisten henkilönsuojainten saatavuuden ja käytön varmistaminen on tärkeää sekä fyysiselle että henkiselle hyvinvoinnille lisäämällä turvallisuuden tunnetta.
Toinen etulinjan työntekijöihin syvästi vaikuttava tekijä on leimautuminen. Heitä pidetään taudin kantajina, ja he voivat usein kärsiä ammattinsa perusteella tapahtuvasta syrjinnästä. Stigmaan on puututtava, työntekijöitä on suojeltava ja tietoisuutta heidän keskeisestä roolistaan ​​taudinpurkauksen voittamisessa on lisättävä.

4. Tunnista epävirallisten omaishoitajien rooli ja tarjoa heille riittävää tukea, neuvontaa ja koulutusta.

Monet epäviralliset omaishoitajat⁵ – kroonisista sairauksista kärsivien tai riskialttiimpaan ikäryhmään kuuluvien ihmisten pääasiallisena hoidon tarjoajana – joutuvat nyt erityisen haavoittuvassa asemassa olevaan tilanteeseen, ilman riittävää tukea tai suojavarusteita Jos heidän omaiset sairastuvat, epävirallisia hoitajia oman terveytensä vaarantaminen jatkamalla heistä huolehtimista. Tämä tilanne lisää jo olemassa olevia riskejä epävirallisten hoitajien fyysiselle ja henkiselle terveydelle.
Lisäksi vangitsemistoimenpiteet sekä ei-välttämättömien hoitojen priorisoiminen pahentavat niiden taakkaa ja eristäytymistä. Vaikka ne toimivat usein viimeisenä turvaverkkona hoitavalle henkilölle, riski sairastua ja siten kyvyttömyys varmistaa hoidon jatkuvuutta on myös heille merkittävä stressitekijä.

5. Arvioi ja hallitse riskejä työorganisaatioissa

Pandemian aiheuttaman taloudellisen taantuman jälkeinen toipuminen johtaa todennäköisesti suurempaan työmäärään ja vähemmän resursseja monissa taloudellisesti kärsineissä yrityksissä. Työterveys- ja työturvallisuusriskien, erityisesti psykososiaalisten riskien, asianmukainen arviointi ja hallinta on ratkaisevan tärkeää. Tämä koskee erityisesti niitä työntekijöitä, jotka joutuvat kohtaamaan vaikean mielenterveystilanteen. Työmarkkinaosapuolilla on velvollisuus käsitellä yhdessä työterveys- ja turvallisuushaasteita pandemian jälkimainingeissa kiinnittäen erityistä huomiota psykososiaalisiin riskeihin.

6. Varmista ajoissa hoidon ja hoidon jatkuvuus kaikille sitä tarvitseville pandemian aikana ja sen jälkeen

Pandemia häiritsee mielenterveyden tukea ja palveluita. Lisäksi ennennäkemätön tilanne ja sen aiheuttama ahdistus voivat vaikuttaa kielteisesti mielenterveyteen ja "johtaa pitkäaikaisiin negatiivisiin seurauksiin yhteisöissä, perheissä" ja yksilöissä.⁶ Mielenterveysongelmista ja päihdeongelmista kärsivien henkilöiden hoidon ja tuen saatavuus olisi varmistettava. On perustettava eri alojen välisiä lähetteitä, jotta varmistetaan, että lapset ja perheet, joilla on muita huolia (kuten suojelu perheväkivallalta, selviytymistarpeita jne.) tai vakavampaa hätää, voivat saada tarvittavat palvelut nopeasti.⁷ Kun terapia- ja neuvontaistunnot eivät ole fyysisesti mahdollisia, tulee tarjota verkkoterapiaa tai puhelimitse hoitojen jatkamista varten.

On otettava opiksi pääsyn varmistamiseksi pandemian jälkeen, mutta myös tulevia kriisejä varten. Valmiusstrategioihin tulisi kuulua esimerkiksi etulinjan työntekijöiden koulutus keskeisistä psykososiaalisen tuen periaatteista, psykologisesta ensiavusta ja tarvittaessa lähetteiden tekemisestä. Perusterveydenhuollon vahvistaminen, panostus mielenterveyden edistämiseen ja mielenterveyshäiriöiden ennaltaehkäisyyn sekä integroidumman ja yhteisölähtöisemmän hoidon edistäminen ovat joitakin toimenpiteitä, jotka tekisivät mielenterveysjärjestelmistä kestävämpiä tulevaisuutta ajatellen.

7. Suojella haavoittuvassa asemassa olevien ihmisten, myös vanhusten, mielenterveyttä.

Pandemialla on selkeä negatiivinen vaikutus haavoittuvassa asemassa olevien ihmisten, myös vanhempien sukupolvien, henkiseen hyvinvointiin. Sosiaalisesti ja taloudellisesti heikossa asemassa olevilla ihmisillä on toisaalta suurempi riski kokea mielenterveysongelmia rajoitustoimenpiteiden tai niiden taloudellisten vaikutusten seurauksena. Toisaalta riskiryhmien, kuten ikääntyneiden, lasten ja naisten mielenterveys on suurempien paineiden alaisena.
Pandemia on saanut hallitukset toteuttamaan tiukkoja eristystoimenpiteitä, jotka usein rajoittavat joitain perusihmisoikeuksia ja henkilökohtaista vapautta. Syrjivää ja suhteetonta kohtelua ei pitäisi perustella sen tosiasian, että iäkkäät ihmiset ja henkilöt, joilla on taustalla olevia terveysongelmia, ovat suuremmassa vaarassa. Kaikilla pitäisi olla yhtäläiset oikeudet. Silti hoitoon pääsy on joskus rajoitettu iän perusteella. Lisäksi laitoksissa ja yhteisöissä toteutetut toimet hoidosta riippuvaisten henkilöiden suhteen eivät aina kunnioita ihmisten itsemääräämisoikeutta ja ihmisarvoa. Lisäksi COVID-19:ää koskevat viestit leimaavat usein iäkkäitä ihmisiä.⁸
Tämän lisäksi on olemassa selvä uhka sosiaalisen etäisyyden muuttumisesta eristyneisyydeksi, erityisesti ihmisille, joilla ei ole pääsyä teknologiaan tai jotka ovat digitaalisesti lukutaidottomia. Keskeisenä prioriteettina onkin mielestämme riskiryhmien henkisen hyvinvoinnin varmistaminen. Kokemusten ja vahvuuksien omaavien iäkkäiden aikuisten voimaannuttaminen ja rohkaiseminen osallistumaan vapaaehtoistoimintaan yhteisöllisissä toimissa – jotka eivät lisää yksilöllistä tartuntariskiä – pandemiaa vastaan ​​voi esimerkiksi vaikuttaa myönteisesti sekä yksilöihin että heidän yhteisöihinsä. Heidän yhteistyönsä voi olla arvokasta.

Lapsia ei pidä unohtaa. Itse sairaus vaikuttaa vähemmän, he näkevät pääsynsä riittävään terveydenhuoltoon ja koulutukseen rajoitettuina, ja heillä on myös suurempi riski joutua kokemaan eristäytymisen ja lisääntyvän perheväkivallan kielteisiä vaikutuksia. Lasten tulee olla EU:n kriisien lieventämistoimien ja toipumisstrategian ytimessä. Tälle ryhmälle (ja heidän vanhemmilleen) liittyvät tukijärjestelmät ovat tällä hetkellä elintärkeitä, ja niitä pitäisi laajentaa (esim. neuvonta- ja konsultointikeskukset, neuvontalinjat jne.).⁹ Samaan tapaan samaa väkivaltaa kokevien naisten sekä ikäihmisten hyväksikäytöstä kärsivien iäkkäiden ihmisten – eristäytyneempien ja synnytyksen vuoksi suuremmassa riskissä – pitäisi myös hyötyä tästä tuesta.

8. Omaksua koko yhteiskunnan lähestymistapa mielenterveyteen

Toimet voivat olla onnistuneita vain, jos niissä omaksutaan "koko yhteiskunnan" lähestymistapa, joka kattaa kaikki sektorit ja asettaa mielenterveys-, terveydenhuolto-, sosiaali- ja hyvinvointiohjelmat, koulutuslaitokset sekä paikallishallinnon ja kansalaisjärjestöt vastuullisiksi. Pandemia on valtava taakka (mielen)terveydenhuoltojärjestelmillemme ja talouksillemme, mutta se tarjoaa myös mahdollisuuden vähentää olemassa olevia mielenterveyteen liittyviä leimauksia ja laajentaa tarjontaa kriittisiin tilanteisiin joutuville ihmisille. Näin mielenterveys voi saada asianmukaisen merkityksen jokaisessa kansallisessa ja myös eurooppalaisessa politiikassa. Tämän merkityksen saavuttamiseksi mielenterveyden tulisi olla kiinteä osa Euroopan komission päivitettyä työohjelmaa.

Alla mainitut organisaatiot ovat valmiita antamaan panoksensa ja tekemään yhteistyötä kaikissa tulevissa Euroopan tason mielenterveyteen liittyvissä pohdinnoissa pandemian aikana ja kehottavat komissiota aloittamaan tämän pohdinnan mahdollisimman pian.

organisatorinen

AEIP
AGE-foorumi
AIM
CPME
EPHA
EPR
EUROCADRES
EuroCarers
EuroHealthNet
Gamian Eurooppa
Mental Health Europe

Esittelymateriaalit

1. Mielenterveyden ja psykososiaalisen tukiverkosto
2. Mitä COVID-19 opettaa meille eriarvoisuudesta ja terveysjärjestelmiemme kestävyydestä.
3. Esimerkiksi mielenterveysnäkökohdat tulisi ottaa huomioon, jos väestön halutaan noudattaa asianmukaisesti eristystoimenpiteitä tai jotta etulinjan työntekijät pysyvät terveinä ja osallistuvat taisteluun COVID-19:ää vastaan. https://interagencystandingcommittee.org/system/files/2020-03/MHPSS%20COVID19%20Briefing%20Note%202%20March%202020-English.pdf
4. Katso COVID-19:lle ja mielenterveydelle omistettu WHO:n sivusto
5. Eurocarers määrittelee omaishoitajan henkilöksi, joka tarjoaa – yleensä – palkatonta hoitoa kroonista sairautta, vammaa tai muuta pitkäaikaista terveyden tai hoidon tarvetta kärsivälle ammatillisen tai muodollisen kehyksen ulkopuolella.
6. https://www.mhe-sme.org/wp-content/uploads/2020/04/MHE-Statement-COVID-19.pdf
7. https://interagencystandingcommittee.org/system/files/2020- 03/MHPSS%20COVID19%20Briefing%20Note%202%20March%202020-English.pdf
8. https://www.age-platform.eu/policy-work/news/covid-19-older-persons%E2%80%99-rights-must-be-equally-protected- during-pandemic
9. http://www.alliance4investinginchildren.eu/joint-statement-on-protecting-children-and-their-families-during-and-after- the-covid19-crisis